Implisiittinen ja eksplisiittinen ateismi

Tämä teksti liittyy laajempaan artikkeliin Lapset keksivät uskon jumaliin aikuisten opetuksesta riippumatta.

Implisiittinen ja eksplisiittinen ateismi ovat vakiintuneita ilmauksia [1]. Implisiittinen ateismi tarkoittaa jumalia koskevan uskomuksen puutetta vailla tietoista ymmärrystä siitä, että se puuttuu. Implisiittisen ateistin ajatusmaailmassa ei siten ole olemassa mitään sellaista käsitettä kuin 'jumala', eikä hän voi väittää sen enempää "jumalia on" kuin että niitä ei ole.

Eksplisiittinen ateismi sen sijaan tarkoittaa tietoista katsomusta, jossa jumalilla ei ole mitään funktiota tai jossa jumalia koskevan tiedon katsotaan olevan täysin turhaa – tai katsomusta, joka suoraan esittää, ettei jumalia ole.

Siten määritelmän mukaan kaikki ateistiset vaikuttajat ja keskustelijat edustavat eksplisiittistä ateismia. Kukaan ei voi tietoisesti argumentoida sellaisen käsityksen puolesta, jonka olemassaoloa hän ei ole tiedostanut.

Eksplisiittisen ja implisiittisen ateismin termejä käytti ensimmäisen kerran ateistikirjailija George H. Smith teoksessaan The Case Against God [2]. Hän katsoi implisiittisen ateismin olevan puhtaampaa ateismia, kun taas jumalten olemattomuudesta ääntä pitäviä ateisteja saattoi hänen mielestään nimittää myös antiteisteiksi.

Arkipäivän kielenkäytössä sanalla 'ateismi' tarkoitetaan miltei poikkeuksetta eksplisiittistä ateismia. Ateistisessa retoriikassa merkitys voi olla sen sijaan kumpi hyvänsä. Usein ateistit määrittelevät sanalle 'ateismi' myös merkityksen "ei-teismi", mikä sisältää yhtä lailla implisiittisen kuin eksplisiittisenkin ateismin.

Vaihtelevan kielenkäytön ongelmana ovat kuitenkin sekaannukset. Esimerkiksi kirjoittaja on törmännyt lukuisiin tilanteisiin, joissa väittelyä aktiivisesti harrastava ateisti katsoo, että hänen katsomuksensa edustaa vain ei-teismiä eikä hänellä siten ole omasta mielestään mitään jumalia koskevaa käsitystä.

Tätä kautta keskustelija perustelee, että hänen ja muiden ateisteina esiintyvien ihmisten 'ateismi' on ainoa järkevä maailmankuva, sillä mikä tahansa jumaliin liittyvä kannanotto nähdään keinotekoisena lisukkeena.

Silti on ilmeistä, että jokaisen julkiateistin vakaumus on tietoinen eli eksplisiittisesti ateistinen. Ensinnäkin heillä on omien sanojensa mukaan ymmärrys käsitteestä 'jumala', mikä sulkee heti pois implisiittisen ateismin.

Toiseksi, ateistiset keskustelijat ottavat tiukasti kantaa siihen, että teistinen uskomus on tarpeeton, keinotekoinen tai epä-älyllinen, vaikka retoriikkaan toisinaan kuuluu, että ateistit välttelevät kieltämästä jumalten olemassaoloa avoimesti.

Kuitenkin tekemällä väitteen turhuudesta he ilmaisevat tietoisen jumalia koskevan käsityksen, mikä tekee heidän ateismistaan eksplisiittistä.

Siten määrittelyltään epävarmaksi seikaksi jää tässä ainoastaan ateismin ja agnostismin välinen ero. On hyvin mahdollista, että näkemys "kaikki tieto jumalista on turhaa" vastaa lähes yhtä hyvin tai jopa paremmin agnostista katsomusta kuin varsinaista ateismia.

Tämä epävarmuus sanojen merkityksessä ei kuitenkaan muuta sitä asiaa, että ateisteina tai agnostisteina esiintyvien ihmisten puolustama ateistinen tai agnostinen käsitys on heille tietoinen ja eksplisiittinen.