Lastenkoti elämä - turvapaikka Pietarin lapsille

lastenkoti huone pieni

Pietarissa sijaitseva lastenkoti Elämä tulee toimeen lahjoitusvaroin. Se saa vuosittain avustusta Ristin killalta. Lastenkodissa vieraillaan säännöllisesti ja apu viedään käyntien yhteydessä suoraan lastenkotiin. 1990-luvulla perustettu koti toimii tänä päivänä väliaikaisena turvakotina huostaanotetuille lapsille.

1990-luvun loppupuolella eräs venäläinen kristitty liikemies halusi tehdä jotain hyödyllistä rahoillaan ja niin hän päätti perustaa lastenkodin. Vain paria vuotta myöhemmin Venäjää ravisteli suuri talouskriisi. Liikemies menetti rahansa eikä enää voinut rahoittaa lastenkodin toimintaa.

Vastuu toiminnasta siirtyi seurakunnalle, jossa liikemies oli vaikuttanut. Siitä lähtien lastenkoti on tullut toimeen lahjoitusvaroilla.

Ristin kilta on tukenut lastenkoti Elämää hieman yli 10 vuotta. Sinä aikana lastenkodissa on myös vierailtu useita kertoja. Maria Malmi on ollut mukana monta kertaa ja hän on myös toiminut matkojen tulkkina. Venäjän kielen taito onkin auttanut, kun lastenkodin johtajana lähes alusta asti työskennellyt Jelena Kukuškina on kertonut lastenkodin toiminnasta ja historiasta.IMG 8393 tytöt ja kukkia

Pietarissa sijaitseva Lastenkoti Elämä toimii tänä päivänä väliaikaisena turvakotina huostaanotetuille lapsille. Jelenan lisäksi lastenkodissa toimii 1 kokki ja 3-4 lastenhoitajaa, heistä tosin vain yksi on paikalla kerrallaan. Välillä myös seurakuntalaisia käy lastenkodilla auttamassa.

Nykyisiin tiloihin mahtuu lapsia enimmillään noin 20 kpl. Nuorimmat ovat 5-6 vuotiaita ja vanhimmat lähes täysi-ikäisiä.

Vaikka lastenkoti on tarkoitettu väliaikaiseksi sijoituspaikaksi, saattavat lapset kuitenkin viettää siellä useita vuosia, koska huostaanottoon liittyvä oikeusprosessi voi kestää hyvin kauan. Usein huostaanoton taustalla on vanhempien huume- tai alkoholiongelma. Pelastakaa Lapset ry kertoo, että Venäjän lastenkodeissa eli vuonna 2011 noin 50 000 lasta1.

Monet lastenkotiin tulevat lapset ovat jo aikaisemmin eläneet kadulla. Uusi elinympäristö voi kuitenkin olla monelle shokki, ja etenkin alkuaika on usein lapselle vaikeaa.

Maria muistelee kaksostyttöjä, jotka aivan hiljattain olivat tulleet lastenkotiin. He itkivät iltaisin huoneensa ikkunan edessä ja kärsivät kovasti koti-ikävästä. Ajan myötä lasten olo kuitenkin yleensä helpottuu, ja lastenkoti muuttuu heidän mielessään turvallisemmaksi elinympäristöksi.

Mitä sitten kuuluu lastenkodin asukin arkeen? Aamulla herätään, puetaan päälle ja syödään aamupalaa. Kouluikäiset lapset lähtevät sen jälkeen kouluun ja nuoremmat lapset lastentarhaan. Joskus lastenkodissa vierailee myös erityisopettaja tai fysioterapeutti työskentelemässä oppimisvaikeuksista tai muista erityisvaikeuksista kärsivien lasten kanssa.

Iltapäivällä tarjoillaan taas ruoka, jonka jälkeen tehdään esimerkiksi läksyjä. Viime vuosina lapsille on haluttu alkaa opettamaan enemmän kodinhoitoa ja itsenäistä elämää, joten lapset auttavat myös arkiaskareissa. Illalla lapsilla on iltavapaa, jonka he saavat viettää vapaasti. Sen jälkeen tarjotaan vielä iltapala.

Sunnuntaisin lapset voivat viettää aikaa vanhempiensa kanssa.
Täysin orpoja lapsia on vähemmän, useimmilla on joko vanhemmat, toinen vanhempi tai lähisukulainen huoltajana.

IMG 8346 poika ja alasin

Lastenkoti Elämän suurin tukija on paikallinen seurakunta. Lisäksi se saa lahjoitusvaroja ulkomailta. Kaikki apu onkin arvokasta, sillä lastenkodilla on jatkuvasti tarpeita.

Ruoka on yksi suurimmista menoeristä. Lasten perustarpeet saadaan kyllä tyydytettyä, mutta mihinkään ylimääräiseen, kuten esimerkiksi hedelmiin, ei tavallisesti ole varaa.

Ristin killan vierailuihin onkin ihan käytännöllinen syy, sillä rahallinen tuki on helpointa antaa käteisenä. Ehkä tärkeämpi syy vierailuihin on kuitenkin mahdollisuus saada viettää aikaa lasten kanssa. Lasten kanssa leikitään paljon, halitaan ja yritetään antaa jokaiselle yksilöllistä huomiota.IMG 8426 keilaus

Lastenkodin arjessa yksi hoitaja ei oikein ehdi huomioida jokaista lasta erikseen. Miehiä ei myöskään tavallisesti lastenkodissa näy, sillä kaikki hoitajat ovat naisia. Miesten kanssa vietetty aika voikin olla tärkeää monelle nuorelle pojalle, jotka kaipaavat miehen mallia.

Miten lasten elämä sitten jatkuu lastenkodin jälkeen? Moni siirtyy turvakodista toiseen, usein valtion omistamaan lastenkotiin, jossa lapset asuvat täysi-ikäistymiseensä asti.

Valtion lastenkotien taso valitettavasti vaihtelee, mutta lapset yritetään ohjata sellaisiin koteihin, joiden tiedetään olevan parempia. Aikuiset lapset taas yrittävät parhaansa mukaan sopeutua yhteiskunnan elämään.

Lastenkoti Elämä syntyi seurakunnan yhteydessä, ja se näkyy tänäkin päivänä siinä, että kaikki hoitajat ovat kristittyjä. Lasten kanssa luetaan myös esimerkiksi ruokarukous. Uskoa ei kuitenkaan haluta tuputtaa kenellekään.

Lastenkodin henkilökunta toivoo, että he voisivat vaikuttaa lapsiin hyvällä tavalla ja tarjota lapsille rakastavan kodin. Se toivo on tuottanut hedelmää ihan käytännössäkin, mikä on näkynyt viranomaisten suhtautumisessa.

Alussa viranomaisten suhtautuminen oli nuivaa, mutta viime vuosina he ovat muuttuneet suopeammiksi. He ovat huomanneet, miten hyvää työtä lastenkoti tekee.

Myös ristinkiltalaiset aloittivat lastenkodin tukemisen halusta auttaa vaikeassa tilanteessa eläviä lapsia. On rohkaisevaa tietää ja nähdä, että apu todella menee perille. Maria rohkaiseekin kiinnostuneita ihmisiä lähtemään mukaan Pietariin, sillä on aina suuri ilo olla viemässä avustusta sitä tarvitseville.

Yksi muisto on jäänyt Marialle matkoilta mieleen. Ristin killan vierailijaryhmä oli menossa lasten kanssa keilailemaan toiselle puolelle kaupunkia. Lapsia oli noin 10 ja heidän joukossaan myös vilkkaita poikia.IMG 8341 pojat1

Yhtäkkiä ryhmässä huomattiin, että kaksi noin 10-vuotiasta poikaa oli kadonnut. Pienessä paniikissa sitten ihmeteltiin, missä he oikein ovat. Pietarin kokoisessa suurkaupungissa eksyy helposti.

Noin puolen tunnin jälkeen pojat kuitenkin pöllähtivät paikalle tuosta vain. Siinä huomattiin, että monella lapsella on hyvät selviytymistaidot.

Vaikka meidän ihmisten toiminta ja vaikutus on aina rajallista, niin voimme aina asettaa toivomme Jumalaan, joka saa aikaan pysyvän muutoksen ihmisten elämässä. Jeesuskin kutsui lapsia luokseen: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark 10:14)

 

Artikkelin viitteet:

 

http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/kansainvaliset-ohjelmat/lahialueyhteistyo/