8 huhua Ristin killasta: päivitä käsityksesi

 

VÄITE: Ristinkiltalaisia näkee todennäköisesti Koneinsinöörikillan jokavuotisissa Bordellibileissä.

Totta. Tarjoamme kuumaa teetä syysviimassa alusvaatteisillaan värjötteleville vieraille.

Ristin killan teeilloissa juodaan oikeasti teetä.

Totta, mutta myös kahvia, mehua ja pientä purtavaa saa. Teeilta tarkoittaa killan viikoittaista kokoontumista, joten kestityksen lisäksi niissä on myös asiaohjelmaa tai yhdessä oleskelua.

Ristin killassa noudatetaan kirjoittamatonta käytäntöä, jonka mukaan nainen ei saa olla killan puheenjohtaja.

Tarua. Tällä vuosikymmenellä nainen on valittu puheenjohtajaksi kolmesti.

Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ristinkiltalaiset ovat absolutisteja.

Tarua: suhteellisen monet käyttävät alkoholia maltillisesti. Ristin killan tilaisuuksissa viinaksia kuitenkaan ei näy.

Ristinkiltalaiset ovat sitoutuneet kristinuskon keskeisissä oppikysymyksissä ja moraaliasioissa varsin samanlaisiin tulkintoihin.

Tarua – siitä riippumatta, että väite on epätäsmällisesti määritelty. Useimmissa asioissa ristinkiltalaisilla on eri näkemyksiä, ja joskus ne eroavat toisistaan voimakkaasti. Raamatun tahallinen kiistäminen on kuitenkin suhteellisen harvinaista. Yhdistyksenä Ristin killalla ei ole omia opinkohtia.

Ristinkiltalaiset haluavat erottautua muista teekkareista tietoisesti.

Vastaus riippuu henkilöstä ja tilanteesta. Toiset pitävät kunnia-asianaan osallistua tavalliseen opiskelijaelämään, mutta toiset liikkuvat lähinnä kristityssä kaveriporukassa. Kuitenkin vastapainoksi kannattaa huomata, että myös monet ei-kristityt pitävät etäisyyttä kristittyihin. Ehkä syynä on molemmin puolin se, että usein samanhenkisessä seurassa viihtyy parhaiten.

Naiset tulevat Ristin kiltaan vain löytääkseen puolison teekkarimiehestä.

Yleensä tarua. Huhut kertovat, että joissakin tapauksissa tämä seikka on kuitenkin vaikuttanut kiinnostukseen saapua paikalle.

Useimmat ristinkiltalaiset ovat teekkareita.

Totta, mutta noin yksi viidestä opiskelee jossakin muualla.


GALLUP

KYSYMYKSET

1. Millaisia mielikuvia sinulla on Ristin killasta?
2. Miten näet Ristin killan osana teekkariyhteisöä?
3. Millaisia kokemuksia sinulla on Ristin killasta?

Maria, informaatioverkostot

1. Ristinkiltalaiset tuntuvat olevan konservatiivisia kristittyjä.

2. Wiinaton Wappu -tyyliset tapahtumat ovat hyviä vaihtoehtoja valtavirran tyylille. Otaniemessä kristillisyys ei ole muodikkain elämäntapa, mutta jonkinlaista hengellisyyttä monet saattavat etsiä.

3. Luin islamia käsitelleen jutun Cross Section -lehdestä. Muistan myös, että Ristin kilta on järjestänyt joskus ”homoudesta eheytyminen” -luennon, jonka aihe tuntuu itselleni täysin absurdilta.

Jaana, DI

1. Ristin killasta tulee mieleen paikka, josta voi hankkia tukea ja jonne voi mennä riippumatta siitä kuka on tai mitä tekee.

2. Ristin kilta on tärkeä osa teekkariyhteisöä. Kiltojen ja yhdistysten toiminnan pitäisi edustaa mahdollisimman laajasti kaikkia teekkareita ja heidän intressejään. Ristin kilta omalla toiminnallaan lisää tätä monipuolisuutta.

3. En ole Ristin killan toimintaan hirveästi osallistunut, mutta ainakaan en muista, että mitään negatiivista olisi koskaan tullut vastaan.

Niilo, sähkötekniikka

1. Jeesus-ihmisiä. Haluavat kertoa kuinka paljon Jeesus rakastaa minua.

2. Hyvä osa teekkariyhteisöä antamalla paikan tavata toisia Jeesuksesta välittäviä ihmisiä.

3. Päälafkalla näkyy kyllä välillä liikaa Jeesus-julisteita, mutta eipä sen suurempia tai huonoja kokemuksia ole.


     

Teksti /väittämät: toimitus
Teksti /gallup: Saija Simola
Kuvat 1 ja 3: Jaripekka Juhala
Kuva 2: Tuomas Kangasniemi